Pärjäävätkö ulkomaalaiset valokuvaajat hyvin Suomessa?

Suomessa toimi ammattivalokuvaajia jo 1840- ja 50-luvulla. He palvelivat suhteellisen pienen kansanosan suhteellisen vähäisiä kuvaustarpeita. Vain harvat herrat ja rouvat halusivat kuvauttaa itsensä. 1850-luvulla osattiin kuvata jo ulkotiloissakin. Muotokuvien lisäksi kuvattiin kaupunkinäkymiä ja kulttuurimaisemia, kuten järvimaisemia ja peltonäkymiä. Myös aikansa uutuusrakennukset pääsivät kuvattaviksi. Myös vähävaraisten elämää esimerkiksi Katajanokan silloisella slummialueella taltioitiin jälkipolvien nähtäväksi. 1860-luvulta lähtien valokuvaajat olivat läsnä kaikissa tärkeissä tapahtumissa, kuten keisarin Suomen-vierailuissa.

1880-luvulla kamerat olivat kehittyneet sellaisiksi, että niiden kanssa pystyi helposti liikkumaan luonnossa. Samaan aikaan päätään nostanut kansallisaate tarvitsikin valkokuvaajia, jotka voisivat ikuistaa Kolin maisemia, karjalaisia runonlaulajia ja muita kansallistunnetta ja kansamme historiaa ilmentäviä aiheita. Lönnrot keräsi runoja, I.K. Inha puolestaan kuvia – tullen kutsutuksi jopa Suomen kansallisvalokuvaajaksi.

1800-luvun lopussa myös tavallinen kansa tahtoi ikuistaa perherituaalinsa ”peiliin, millä on muisti”. Kihlajaiset, häät, kastajaiset ja hautajaiset olivat hetkiä, jolloin oltiin valmiita maksamaan valokuvaajan palveluksista. Valokuvaaminen oli kunniallinen ammatti myös naisille. Eniten oli ateljeekuvaajia, ja seuraavaksi eniten harrastajakuvaajia sekä kyläkuvaajia tai kierteleviä valokuvaajia.

Valokuvia ripustettiin esille ja niistä tehtiin postikortteja. Vuonna 1921 Suomen Kuvalehti otti käyttöön syväpainokoneen, jolloin sanomalehtiinkin saatiin runsaasti hyvälaatuisia kuvia. Kuvalehtien ja -kirjojen määrä lisääntyi – hyvä esimerkki on Maakuntiemme kauneus vuodelta 1933.

Maailmansotien alkaessa lehtikuvaajia oli jo runsaasti, ja kasvanut kilpailu pakotti kuvaajat erikoistumaan eri aiheisiin. Tänä päivänä hyviä ja erikoistuneita valokuvaajia on niin paljon, että alalla on todella vaikea pärjätä.

Valokuvaus työllistää pienen joukon suomalaisia

Valokuvaaja

Valokuvauksen digitalisoituminen on tehnyt ammattivalokuvaajista ja valokuvakehittämöistä lähes tarpeettomia. Lähes jokaisella suomalaisella on taskussaan kännykkä, minkä kameralla saa otettua laadukkaita kuvia aina tarpeen tullen. Kuvia voi hakaa netissä miljoonien ihmisten ulottuville. Jos joku tarvitsee kuvaa blogiinsa tai lehtiartikkeliinsa, hän saa sen joko ilmaiseksi tai puoli-ilmaiseksi netistä.

Lehtikuvista maksetaan enää vain vähän

Yksi lehtikuva maksoi paljon vielä 1990-luvulla, eli 30 vuotta sitten. Sittemmin valokuvaaminen ja kuvan käsitteleminen on muuttunut vielä helpommaksi, joten kuvien hinta on laskenut tarjonnan ylittäessä kysynnän. Lehtikuvan hinta on nykyään vain 0–10 dollaria.

Useat lehdet saattavat käyttää saman freelancer-lehtikuvaajan palveluita. Osa kuvista ostetaan kuvapankeista, mistä saa koti- ja ulkomaisten kuvaajien kuvia käyttönsä muutamilla euroilla. Usein lehden toimittaja ottaa itse valokuvansa, jolloin valokuvaajaa ei tarvita mukaan lainkaan.

Valokuvaajan muita työllistymismahdollisuuksia

Suomalainen valokuvaaja voi ansaita leipänsä myös kuvapankkien kautta, häävalokuvaajana, mallikansiokuvaajana tai valokuvauksen opettajana. Vaikka valokuvaamisella on hankala tienata leipänsä, haaveilee moni valokuvaajan ammatista, joten valokuvauksen opettajia tarvitaan yhä. Myös kansalaisopistot tarvitsevat valokuvauksen opettajia, sillä monet harrastajakuvaajat tahtovat kehittä paremmiksi luonto-, lintu- tai vaikka selfie-kuvaajiksi.

Kuvapankissa kaupaksi saadusta kuvasta ei saa kuin kolikoita, mutta kuvia myymällä voi yrittää kerätä mainetta ja saada rahakkaampia keikkoja. Häävalokuvauksen ja mallikansiokuvauksen lisäksi valokuvaaja voi erikoistua esimerkiksi eroottiseen buduaari-kuvaukseen tai lemmikkikuvaukseen.

Valokuvaamot ovat yleensä pitkälle erikoistuneita

Valokuvaaja saattaa löytää työpaikan valokuvaamosta, mitkä ovat yleensä erikoistuneet joko koulukuvaukseen, lehti- ja mainoskuvaukseen tai ilmakuvaukseen. Koulukuvaus on suhteellisen vakaata liiketoimintaa niille, jotka ovat saaneet ”jalan oven väliin”.

Suomessa toimiva valokuvaaja voi olla vieraskielinenkin. Koulukuvaajan on puhuteltava lapsia suomeksi, mutta varsinkin ilmakuvauksessa on ulkomaisia yrittäjiä. Tarvittaessa he käyttävät käännöstoimistopalveluita. Eniten ilmakuvauksia tilaa julkinen sektori, sillä niitä tarvitaan muun muassa metsäinventointien yhteydessä, ja vieläpä muutaman vuoden välein.

Valokuvaamoissa saatetaan myydä myös valokuvaustarvikkeita sekä passi- ja viisumikuvia. Passikuvista veloitetaan yleensä noin 20 euroa, joten jopa tuhansien eurojen arvoiset järjestelmäkamerat ovat parempi myyntiartikkeli valokuvaamoille.

Suomessa on myös valokuvataiteilijoita

Osa valokuvaajista on valokuvataiteilijoita, jotka pitävät näyttelyitä, saavat apurahoja ja myyvät kuviaan kaikkialle maailmaan. Moni valokuvaaja haaveilee siitä, että voisi keskittyä taiteeseen sen sijaan, että joutuisi miellyttämään asiakasta ja taistelemaan toimeentulosta. Monelle se jää pelkäksi haaveeksi, sillä jos Suomessa on vaikea tulla toimeen ammattivalokuvaajana, on se vielä vaikeampaa valokuvataiteilijoille.

Myös Suomessa asuva ulkomaalainen taiteilija voi hakea eri säätiöiden ja muiden tahojen taiteilija-apurahoja. Apurahat eivät ole järin suuria. Valokuvaaja voi saada esimerkiksi 24 000 euroa 12 kuukaudeksi, eli 2000 euroa per kuukausi.